Lausuntoni aselakiehdotuksesta
SM:n asiatunnus SM011:00/2017Aaro Kustaanheimon lausunto ampuma-aselain, vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain ja asevelvollisuuslain 97 §:n muuttamisesta asedirektiivin minivaatimusten täyttämiseksi
Lausuntoni luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle ampuma-aselain,vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain ja asevelvollisuuslain 97 §:n muuttamisesta
Vaikka olen yksityishenkilö enkä jakelussa mainittu taho niin katson asiakseni antaa lausunnon. Lippaiden omistajille ei ole ollut omaa etujärjestöä. Muun muassa siitä syystä olen heidän asiallaan.
Lakiehdotuksessa on joitakin pieniä parannuksia. Siinä käytetään samaa pienempää laatikkoa taskuaseen määrittelemiseen myös revolverien osalta. Siinä on myös minunkin kannattamia ja direktiivin vaatimia lisäyksiä ampuma-aseiden määritelmiin, joissa määritellään paukkupatruuna-aseiksi muunnetut aseet samaan luokkaan kuin missä kyseiset aseet olivat ennen muuntamista. Tässä en tarkoita sellaisia starttipistooleita, jotka eivät ole koskaan olleet luotipatruunoiden ampumiseen soveltuvia.
Suuri määrä laillisesti hallussa olevia normaalikapasiteettisia lippaita ja niiden omistajat näyttäisi olevan jätetty ehdotusta laadittaessa huomioimatta kokonaan, vaikka lippaat eivät ole olleet Suomessa koskaan kiellettyjä tai luvanvaraisia. Lakiehdotus tekisi sellaisenaan monet niiden omistajat hallussapitorikollisiksi.
Se ei myöskään mahdollistaisi lippaille lupia muistoesineperusteella.
Siinä määritellään useimmat ampuma-aseiden lippaat erityisen vaarallisten aseiden osiksi, vaikka direktiivi ei sitä edellytä.
Uusi ampuma-asedirektiivi ei myöskään vaadi niiden hallussapidon säätämistä laittomaksi eikä rikokseksi. Lippaiden hallussapidon osalta riittäisi jos siitä olisi säädettynä hallinto-oikeudellinen B luokan aseiden lupien menettämisseuraamus niille B luokan aseiden lupien haltijoille, joilla ei ole poikkeuslupaa. Sellaisen säätäminen ei vaadi lippaiden hallussapidon ilman lupia säätämistä rikokseksi eikä laittomaksi.
Direktiivi vaatii poikkeusluvan tiettyjen itselataavien kertatuliaseiden ja normaalikapasiteettisen lippaan yhdistelmään, mutta ei kyseisille esineille erikseen.
Useimmat lippaalliset kertatuliaseet ovat B luokan aseita.
Myöskin osa itselataavista aseista on B luokan aseita.
Muun muassa monet pitkät lippaattomat aseet ovat C luokan aseita, joiden lupia ei tarvitsisi peruuttaa normaalikapasiteettisen lippaan hallussapitotapauksissa.
A luokan aseiden lupien haltijoiden voisi antaa hankkia kaikkia niin sanottuja suurikapasiteettisia latauslaitteita eikä ainoastaan omiin aseisiin sopivia.
Muidenkin voisi periaatteessa sallia hankkia niitä kunhan varmistetaan, että eivät hanki niitä itselataavia keskisytytteisiä aseita varten.
A luokan aseita ovat muun muassa takaaladattavat tykit, singot, kranaatinheittimet ja sarjatuliaseet.
A luokan aseiden luokkaan on lisätty uudessa direktiivissä sarjatuliaseista muuntamalla valmistetut itselataavat kertatuliaseet, helposti lyhennettävät pitkät itselataavat kertatuliaseet ja sellaiset itselataavat keskisytytteiset kertatuliaseet joissa on osana kapasiteettirajat ylittävä lipas tai joihin on kiinnitettynä rajat ylittävä lipas. A luokkaan uudessa direktiivissä siirrettyjä aseita ei kuitenkaan tarvitsisi määritellä Suomessa erityisen vaarallisiksi aseiksi.
Arvelen että monet asekeräilijät, jotka saisivat pitää lippaita aselupiensa perusteella eivät välttämättä ole halukkaita vastaanottamaan niitä suuria määriä edes ilmaiseksi.
Tästä aiheesta ei ole tiedotettu kovin paljon valtamediassa, jolloin monet vanhat lippaiden omistajat eivät tästä tiedä, koska eivät ole paljon käyttäneet internetiä. Olisi ikävää jos he saavat tietää lippaita koskevasta laista vasta kun se on jo säädetty. Heillä saattaa olla myös suuri luottamus perustuslain omaisuudensuojaan.
Luonnos on julkaistu valitettavan myöhäisessä vaiheessa.
Mielestäni Suomen laissa ei tarvitsisi käyttää samaa virheellistä termiä ”latauslaite” kuin mitä direktiivissä vaan voisi käyttää nimitystä syöttölaite.
Myöskään ei mielestäni ole hyviä syitä määritellä luvanvaraisiksi erityisen vaarallisiksi ammuksiksi sellaisia sinkojen, kranaatinheitinten ja takaaladattavien tykkien ammuksia, jotka eivät sisällä räjähdysaineita, ruutia tai muita vaarallisia aineita. Niitäkin on yksityishenkilöillä laillisesti hallussa ilman lupia nyt. Räjähdysaineita tai ruutia sisältävät kyseisten aseiden ammukset taas ovat jo luvanvaraisia ja käytännössä kiellettyjä.
Luodittomia paukkupatruunoita ei mielestäni tarvitsisi määritellä patruunoiksi. Varsinkaan niitä ei olisi mielestäni hyvä luvanvaraistaa, koska niitä käytetään muissakin työkaluissa kuin ampuma-aseissa.
Terveisin,
Aaro Kustaanheimo
aarokustaa@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti